Monet paljon matkustavat pähkäilevät sen kanssa, mitä reissuille kannattaa ottaa mukaan. Tämä ei olekaan mikään itsestäänselvyys, sillä erilaiset ihotyypit vaativat erilaisia tuotteita. Jos ihon kanssa on paljon ongelmia, voi silloin normaaliin ihon hoitamiseen kuulua jo useampia eri tuotteita päivässä. Hyvän ihon omaava taas saattaa parhaimmillaan selvitä meikinpoistoaineella ja kosteusvoiteella. Varmaa kuitenkin on, että paljon matkustavan kannattaa suosia pieniä matkakokoja. Niiden avulla voi säästää paljon tilaa, jota matkalaukussa ei yleensä olekaan liikaa. Matkapakkauksia voi ostaa suoraan eri brändeiltä, mutta joskus voi olla helpompaa ostaa erikseen matkakokoisia pulloja ja purkkeja ja täyttää ne kaikilla tarvitsemillaan aineilla. Itse suosin pohjoiselle ihotyypille kehitettyjä tuotteita, jotka kosteuttavat niin talven kylmyydessä kuin kesän kuumuudessakin. Ostan itse suosikkituotteeni osoitteesta Nordicfeel.fi Ostan ihonhoitotuotteiden lisäksi myös hiustuotteet kyseisestä paikasta. Kun teen suuremman tilauksen kerralla, tuotteista riittää pitkäksi aikaa. Luotan myös itse siihen, että panostan laadukkaisiin tuotteisiin. Toki ihonhoitotuotteita saisi paljon halvemmallakin, mutta omasta mielestäni ihon ja hiusten hoitaminen kuuluu niihin asioihin, joissa en halua säästellä. Olen siis päättänyt panostaa näihin tuotteisiin yhtä paljon niin kotona arjessa kuin maailmalla reissatessakin.